Niin monesti oon kirjottanu vaan itsestäni... aivan ku olisin unohtanu miten läheisiä ihmisiä mulla on ympärillä, jotka musta oikeesti välittää ja joista mä oikeesti välitän koko sydämestäni... Jotenki oon aivan unohtanu, miten tärkeää se on. Tai en oo mutta tiiän sen silti, tai jotenki et mä voin merkitä joillekkin ihmisille niin paljon, se on todella outoa... Ja toisaalta oon siitä tosi onnellinen, koska kyllä ne ihmiset myös merkitsee minulle.

Esim. yhden kaverin kanssa olin ennen aina, koska harrastettiin samaa harrastusta, se oli meijjän arki ja elämä. Katottiin telkkaa ja puhuttiin ja oltiin vaan myöskin. Toki mietittii välillä vähän liikaa, ettei lihottais. mutta muuten kaikki oli niin mukavaa.. Mä olin tosi yksinäinen , ilman mun kaveria mä en ois ollut. Koska mun oli tosi vaikee lähtee ite mihinkää kauas poikkeen... Tai kutsuu ihteeni... ymmärrättehän varmaan. Entiedä, jotenki tuli sellainen olo et miten oon voinu unohtaa  joita nii tärkeeää?

mutta oon onnellinen siitä miten läheisiä ystäviä mulla on, ne oikeesti välittää minusta ja minä niistä. se tuntuu niin kauhean hyvältä. Ja perheessäkin on ihmiset, joista oikeesti välitän... Tuntuu tämän arjen kanssa vaan että aikaa on kovin vähän niiden ihmisten kanssa olemiseen joista eniten välittää? Vai rupeaako sitä miettimää juuri sellaisilla heikoilla hetkillä, tai hetkillä ku sairastuu ja on tajuamassa miten tärkeää kaikki tämä onkaan... Silloinhan sen myös tajuaa... Mutta niin... Täytyy vaan elää päivä kerrallaa, ja yrittää välttää sitä ainaista kiirettä. Koska lähimmäisen rakkaus täällä on kaikkein tärkeintä ja se kuinka välittää itsestään ja niistä omista haaveista ja niistä mitä todella elämältä haluaa... 

Mä haluan vielä joskus ihan oman kodin, en halua asua yksin. Mutta sisustaa sen nätisti ja laittaa oman mielen mukaan. Mutta toisaalta, en halua yksin ollla... Oon iloinen tästä kodista, jossa musta välitetään aidosti. :) Ja jossa on sellaisia ihmisiä joiden kanssa olisin vaikka kuolemaan saakka. KIITTOOSS!

 Juhuu, siis oltiin viikonloppu tahkolla ja siellä tapasin uuden tyypin. Nyt vaan mietin että mitköhän se meijän homman nimi olikaan, tai siis oon aika varma ettei mitään sen enempää vaan tahko"romanssi". Eli mikä tapahtuu tahkolla jää myös sinne.. hehhee... Mutta silleen jotenki vaan tuntu hyvälle olla tämän poitsun seurassa, jotenki oli helppoo olla ja ei nii vakavaa. Tosin mulla on tapana törmätä sellasiin ihmisiin/poikiinn, joitten kanssa on sellaista hauskanpitoa. Mutta sit jos jtn vakavampaa aattelis, nii ois se varmaan aika vaikeeta. Toisaalta miks ees pitää olla vakavaa? 

Tai no siis jos aattelis, et haluis jtn enempi.. Ehkä tollanen sopii mulle tässä vaiheessa. Se vaan oli jotenki semmonen hassu, vähän niinku mun iskä. :DD Et sen takia tuli hyvä mieli sen kanssa, vaikkei me kyllä asioista ihan sammaa mieltä oltukaan aina... 

Entiiä, tavallaan ois vielä kiva nähä sitä... mutta saapa nähä... Jotenki vaan arveluttaa,ku se liikkuu ihan toisenlaisissa kaveriporukoissa missä minä. Muttaniihhjooh... 

Jotenki muutenki levoton olotila, jännittää saakohan sitä unta sittenkään... Oon 3yötä putkeen vaan valvonu melekeimpä.. aina ku yksin rauhottuu pimeyytee alkaa miettiskellä kaikkee jännää ja vähempi jännää.. Ja sit tulee se epätoivo jos se uni ei meinaa tulla.. Se on tosi ärsyttääväää!! Kait se on jtn pillereeitä otettava jos ei ala unta tulemaan.. Ja muutenki ihan stressi ku tuntuu että meijän kämppäkin on ku kaatopaikka ja kaikkeea... Sit etten nää kavereita tarpeeks ja kaikkee...

Ja toki se leikkauskin mietityttää. Ku nyt on kummiski nii kivaa mun elämä, siis silleen semmosta huoletonta. Tai toki huolia minulta löytyy mut kuitenkin niin... väsyttäää... Enkä vaan haluis käyä niitä kipuja enää ikinä läpi. Enkä haluu sitä muillekkaan, tuntuu vaan et pelkään myös jääväni yyksin niiden kaa. Mut tuskimpa jään... 

Jooh en jaksa kirjottaa enempi.moro

 Sitä mitä sait mussa aikaan, en ymmärrä.. Jotenki tuntuu haikealta päästää irti ja aloittaa kaikki alusta. Tai tiedän että otan turhan raskaasti, mutta mä oikeasti kiinnyin ja sun kanssa halusin olla. Odotin sua ja halusin nähdä... Niin paljon odotin ja hetkessä kaikki romahti, nyt tuntuu että olen unohtanut oman tapani elää. En halua kotona vaan murjottaa vaan unohtaa, mitä me saatiin aikaan. Ei ole helppoa minulle päästää lähelle,mutta ei  myöskään helppoa päästää menemään. Kosketit mussa jotain mitä en ollu tuntenut pitkään aikaan, nyt yritän vältellä tätä ikävää ja saaha muuta ajateltavaa mutta se mun on pakko myöntää et sua kaipaan. Sen sait aikaa, olin huoletun ku tiesin et oot mun vaikka oot kaukana. Nyt oon ihan hukassa ja tuntuu tyhjältä.. Ettei meitä oo enää, tai ettet sä haluu mun kaa elää. Mut ehkei tää oo nii vakavaa, kyllähän sitä silti aina jaksetaan. Vaikka joskus satuttaa... Ei pidä luovuttaa, kyllä mä kelpaan silti. Mut ikävä jää... 

 tunnen olevani solmussa omien tunteideni kanssa. Mä ikävöin sua ja kaipaan,mutta välillä tuntuu ettei mulle oo niinkää vastakaikua? Tai jotenki musta tuntuu, ettei me haluta tätä yhtä paljon.. Vai mitä mä edes enää haluan? Jotenki kiinnostuin sinusta ja kyllä ihastuinkin. Mutta jotenki tää etäisyys vaan rassaa, ja saa kaiken tuntumaan paljon vaikeammalta. En mä oo enää varma tästä meijän "jutusta". Tai oikeestaan musta ois kiva tietää onko meillä edes mitään juttua? Jotenki mua hajottaa miettiä, mitä sä oikeesti ajattelet minusta ja mitkä sun fiilikset on tämän kaiken suhteen.. Ja jotenki en oo yhtään varma oonko mä sinkku vai varattu?! ja sit toisaalta taas musta tuntuu, ettei tää tällanen oo mikään suhde... et nähään kerran 2viikossa,vaikka ei se ookkaan sun syy-- Nii se on ihan perseestä. Ja mä enä tiiä jaksanko ootella,ku en tiiä mitä säkään haluat.. tai et nii, ymmärrän et haluut olla ystävies kanssa kun tuut tänne, mut et haluutko olla oikeesti mun kanssa, sen mä haluisin tietää.. Koska jos et mä en jaksa tuhlata aikaani tähän enempää.. koska on mulla muitakin mahdollisuuksia ja juttuja.. Enkä halua käyttää kkaikkea energiaani meihin, jos se on sinulle yhdentekevää.. Mä oon kai vähä kujalla tästä tilanteesta. Jotenki aluks kaikkki tuntu paljon helpommalle, ja oikeestaan just siks koska mä en ollu nii kiintyny suhun. TOki mua kiinnosti,mut nyt mä alan kai tykätä susta,mutta toisaaltan en edes tunne sua ku nähään nii harvoin, enkä tiiä millanen sä oikeesti ees oot... Tuntuu jotenki nii käsittämättömän epävarmalta,et haluisin oikeestaan kokonaa jo unohtaa sut! koska tää on välillä ihan helvetin stressaavaa.. vaikka toisalta,en tiiä mitä ees ite haluan.. Ja voinko mä silti tapailla muitakin? tai silleen mennä vaan, ku eihän me seurustella.. tää ldlösdkösdk

 muistan sen kun tavattiin, kerrottiin heti toisillemme kaikki ja oltiin kuin oltais tunnettu vuosia. Meillä oli aina tekemistä ja yhdessä naurettiin ja tunteet jaettiin. Meitä kumpaakin pelotti ja silloin luvattiin, ettei kumpikaan hylkää toista. Että ollaan aina näin. 

Muistan, kun luulin kadottaneeni ystävät ja sinut löysin, olin onnellinen. Tunsin että luotin sinuun enemmän kuin muihin ja oloni oli turvallinen. Vaikka oli vaikeaa me ne jaettiin ja nautittiin yhteisistä naurun hetkistä. 

Muistan teidän kodin tuoksun ja sen tunnelman, oli niin turvallinen ja hyvä olla. Siellä sydän lepäsi ja minäkin. Nukuttiin kesäöitä vierekkäin ja puhuttiin pojista ja naurettiin. kerrottiin ilot ja surut ja joka yö mä teille tulin.

Sitten tilanteet muuttui ja jouduin lähtemään, mutta poissa en kauaa ollutkaan. Sitten jokin sai meidät kai erkaantumaan. Aloin pyöriä erikamujen kanssa ja sinäkin. Löysit elämäsi rakkauden, en ollut vakuuttunut koska pelkäsin että sinun käy huonosti. Poika pyöri vähän huonoissa piireissä ja ainahan meitä rentut oli kiinnostanut. tässä oli mun mielestä jotain hämärää silti.. 

No nyt oot siinä jamassa etten haluu katsoo sua enää!! ei tolla tavalla voi ihminen elää, miks oot mennyt ihtes pilaamaan? mä muistan miten olit kaunis ja ihana. Sulla oli tulevaisuus ja kaikkee! nyt katson sua kun katsoisin tyhjää, minne katosi se herkkä tyttö sun sisältä ?? jota mä pidin kädestä ku oli vaikeeaa.. Missä on ne silmät jotka tuikki iloa ja naurua??? en enää tunnista sua samaks ihmiseks, oot kai liikaa vetäny jotain ainetta ittees. mua kuvottaa, miks menit tohon jamaan ihtes saamaan? en enää voi ihailla, vaikka ennen halusin nyt katson sua kun likaista rättiä. tai oikeestaan mua pelottaa, mitä mä tekisin sun kanssa?

en mä oikeesti sua vihaa, vaan tää viha mun sisällä on huolta susta ja välittämistä. mä välitin susta oikeesti, ja vieläkin. mutta eniten mulla on sellanen olo etten mä osaa tehdä mitään vaikka oikeesti halauisin. Sä olit mulle niin rakas ja antasin kaikkeni et sut joskus voisin saaha mun elämään takas. Ilman että joskus luen lehdestä, miten sun kävi ikävästi ja jäit reissuilles. välittääkö ne kusipäät oikeesti? haluutko vaan haistattaa paskat maailmalle? kuuntelisit mua, mä en haluis antaa sun painuu niin syvälle....