Sitä mitä sait mussa aikaan, en ymmärrä.. Jotenki tuntuu haikealta päästää irti ja aloittaa kaikki alusta. Tai tiedän että otan turhan raskaasti, mutta mä oikeasti kiinnyin ja sun kanssa halusin olla. Odotin sua ja halusin nähdä... Niin paljon odotin ja hetkessä kaikki romahti, nyt tuntuu että olen unohtanut oman tapani elää. En halua kotona vaan murjottaa vaan unohtaa, mitä me saatiin aikaan. Ei ole helppoa minulle päästää lähelle,mutta ei  myöskään helppoa päästää menemään. Kosketit mussa jotain mitä en ollu tuntenut pitkään aikaan, nyt yritän vältellä tätä ikävää ja saaha muuta ajateltavaa mutta se mun on pakko myöntää et sua kaipaan. Sen sait aikaa, olin huoletun ku tiesin et oot mun vaikka oot kaukana. Nyt oon ihan hukassa ja tuntuu tyhjältä.. Ettei meitä oo enää, tai ettet sä haluu mun kaa elää. Mut ehkei tää oo nii vakavaa, kyllähän sitä silti aina jaksetaan. Vaikka joskus satuttaa... Ei pidä luovuttaa, kyllä mä kelpaan silti. Mut ikävä jää...